Älä anna kakkia

19.08.2019

Toisista välittäminen on tärkeää, mutta toisten tahattomista tai tahallisista virheistä kannattaa olla välittämättä. Don´t give a shit -asenne oikeassa paikassa pelastaa päivän ja lisää turvallisuutta.

Eväät mukavaan matkaan

Lähde ajoissa matkaan. Voit ajaa leppoisasti kun tiedät ehtiväsi hyvin perille. Jos tuntuu että myöhästyt, ei kiireen tunne päässä ja kropassa yhtään nopeuta perille pääsyä. Hyväksy se että olet myöhässä ja myöhästy rauhassa. Ilmoita myöhästymisestäsi turvallisesti.

Lähde kotoa tai työpaikalta hyvällä mielellä. Jos kiukuttaa, istu hetki rauhassa ennen liikkeellelähtöä ja siirrä ajatuksesi johonkin mukavampaan.

Säilytä hyvä välimatka edessä ajavaan. (kaupungissa vähintään 2 sekuntia ja maantiellä vähintään 3 sekuntia). Anna tilaa kun joku sitä tarvitsee. "Oven avaamisesta" saat taatusti paremman mielen kuin "oven sulkemisesta".

Malta mielesi kun kanssakulkija tekee virheen liikenteessä. Jos homma uhkaa mennä tunteisiin ota järki mukaan, nouse tilanteen yläpuolelle ja estä kiukun tunnetta muuttumasta toiminnaksi.

Liikenteessäkin on helpompi olla kiva kaveri kun hyvinvoinnin perusteet ovat kunnossa eli sopivassa suhteessa työtä, lepoa ja vapaa-aikaa sekä kunnollinen ravitsemus ja hyvät sosiaaliset suhteet.

Liikenneturvan Kaistapäät -podcast liippaa aihetta hyvin likeltä https://radioplay.fi/podcast/kaistapaat/