Liukkaan kelin valmennukseen käytetty työpäivä on investointi turvallisuuteen ja hyvinvointiin.

25.10.2019

Eletään taas sitä vuodenaikaa kun talven ensimmäiset pyrykelit ovat aivan oven takana. Pohjoisessa juuri nyt ja etelässäkin mahdollisesti lähiviikkoina.

Voimakas lumipyry ennustaa kolarisumaa

Kun Etelä-Suomen yli pyyhkäisee voimakas lumisade näkyvät seuraukset kolaritilastoissa. Vuonna 2017 Suomessa aiheutui päivittäin keskimäärin 260 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa. Tyypillisesti eniten kolareita aiheutui kesäkelillä perjantain menoliikenteessä, mutta yli 400 kolarin päivät olivat lähes kaikki sellaisia talvipäiviä, jolloin sekä sää- että keliolosuhteet olivat kehnot.

Kun sääennuste lupaa erityisen huonoa ajokeliä, kannattaa suunnitella etäpäivää, mikäli se on mahdollista. Jos huonoon keliin on lähdettävä kannattaa matkaan varata reilusti enemmän aikaa. Huonossa kelissä ajaminen on kuormittavaa ja siksi lisäaikaa tarvitaan ruuhkissa matelun lisäksi pidemmillä matkoilla useampiin taukoihin.

Auto kannattaa varustella talveen ajoissa. Hyväkuntoiset talvirenkaat alle. Peräkönttiin lumiharja, jääraappa ja lumilapio sekä lamppu. Lukkoihin lukkoölyjä, tiivisteisiin silikonipuikkoa ja lasipesunestesäiliöön pakkasta kestävää pesuainetta. Ylimääräinen takki, toppaliivi tai haalari on paikallaan jos auto jättää tielle.

Mitä hyötyä on liukkaan kelin valmennuksesta?

Talven haasteisiin voi varautua osaamista kehittämällä. Liukkaan kelin valmennus on enemmän kuin liukkaalla kelillä ajamisen harjoittelua.

Teoriavalmennuksen keskustelut väsymyksen, kiireen ja häiriötekijöiden vaikutuksesta sekä osallistujien omakohtaiset esimerkit antavat sykäyksen ajattelutapojen muutokseen. 

Käytännön ajoharjoittelusta saa selkeät ja tehokkaat keinot hätätilanteiden varalle. Ennen kaikkea se oivalluttaa ajonopeuden valinnan vaikutuksista omiin toimintamahdollisuuksiin. 

Toiminta kolaripaikalla harjoitus yllättää ja herättää ajattelemaan kuinka mahdolliseen kolaripaikalle saapumiseen ja toimimiseen voisi ennalta varautua.

Päivän lopuksi tehtävä kierros liikenneturvallisuustalossa tutustuttaa kolarissa suojaavien turvalaitteiden toimintaan tosielämän esimerkkien ja turvallisten kokeilujen kautta. Liikenneturvallisuustalossa käynnin jälkeen tekee mieli kuormata entistä turvallisemmin ja turvalaitteiden käytön merkityksen ymmärtää entistä selkeämmin.

Valokuvat: Anni Räsänen, Bilian kanssa yhteisesti toteutetusta liukkaan kelin valmennuksesta.