Ei haudata dieseliä hybridihuumassa 

26.04.2019

Ajatuksiani autoilun energiamuodoista ja yritysten autopolitiikasta.

Monessa yrityksessä autopolitiikat ovat herättäneet taas WLTP:n ja hybridihuuman myötä keskustelua ja tunteita. Epäilemättä kaikissa yrityksissä pyritään tekemään päätöksiä joiden avulla säästetään ympäristöä sekä kustannuksia ja samaan aikaan mahdollistetaan työntekijöille heidän tarpeeseensa sopivat mielekkäät työkalut. Näiden asioiden yhteensovittaminen ei välttämättä ole aivan yksinkertaista. Ratkaisu "kaikille samaa" ei ole ympäristön, tuloksen eikä varsinkaan työntekijän näkökulmasta optimaalisin.

WLTP:n myötä päästörajoja tulisi nostaa jos halutaan pitää nykyisen kaltainen autokanta. Ympäristöystävällisen fleetin rakentamiseen hybridi tai sähkö ovat hyvä ratkaisu osalle autoilijoita, ei ratkaisu kaikkeen. Hybridi ja sähkö sopivat mainiosti kun ajomatkat ovat lyhyitä ja pistokehybrideille latausmahdollisuudet ovat kunnossa. Biokaasu on oivallinen ratkaisu kun asemaverkosto laajenee. Biokaasun haasteena on kuitenkin kaasuautojen suppea merkkivalikoima. Viime aikoina parjattu diesel on edelleen paras ratkaisu silloin kun ajomatkat ovat pitkiä ja vuodessa kertyy paljon ajosuoritetta.

Käyttäjien, yrityksen ja ympäristön kannalta olisi hyvä lähteä ensin etsimään vastauksia kysymykseen "Minkälaisia erilaisia autonkäyttötarpeita työntekijöillämme on?" Tämän jälkeen voisi kysyä "Miten varmistamme eri käyttötarpeet huomioiden työntekijöidemme turvallisuuden?" Sitten lopuksi voisi kysyä "Miten teemme tämän vastuullisesti, mahdollisimman vähän luontoa kuormittaen, tasapuolisesti  ja taloudellisesti?"

Henkilökohtaiset ratkaisuni ovat uusi turvallinen ja hyvin varusteltu auto, 100% uusiutuva diesel ja typenoksideja puhdistava AdBlue. Näillä pidän huolta turvallisuudestani, hyvinvoinnistani sekä ympäristöstä.